Teksti Leena Pikkumäki, julkaistu Imetyksen tuki ry:n lehdessä Imetysuutisia 1/2004. Lyhennetty.
”Avoin ovi, josta voi mennä, jos on tarvis”
Imetystukitoiminnan alku oli kuin elämä itse. Se oli toivottu ja suunniteltu lapsi, jonka synnytykseen oli valmentauduttu monipuolisesti. Siksi synnytystuskat olivat lievät, mutta tiheää ruokintaa se alkuun vaati: kokouksia, aikaansaavia ihmisiä, monipuolista taustatukea.Psykologi Kaija-Leena Kaijaluoto muistaa Jyväskylän ryhmän alun hyvin. Joulukuun suunnittelupalaverissa vuonna 1993 oli mukana mm. MLL, neuvolat, Keski-Suomen Keskussairaala ja Jyväskylän kaupungin terveyden edistämisen palveluyksikkö. Tammikuussa 1994 oli aika avata ovet äideille.
- Ensimmäiseen kokoontumiseen meitä tuli monta doulaa ja yksi ennestään tuntematon äiti. Luulin häntä ensin asiasta kiinnostuneeksi opiskelijaksi tai ammattilaiseksi, sillä hän ei ollut ajatellut, että vauvan voisi ottaa mukaan.
Sittemmin Tourutupa täyttyi enimmillään yli viidestäkymmenestä äidistä. Hiki virtasi näinä iltoina kilpaa maidon kanssa.
Kuinka kaikki sai alkunsa?
Ritva Kuusisto oli lähdössä elokuussa 1993 kouluttajaksi WHO-Unicefin kansainväliselle imetyskouluttajakoulutuksen kurssille Pietariin. Kaksiviikkoisen koulutuksen pääsisältö oli vauvamyönteisyysohjelma.
- Kuulin Ritvalta ensimmäisen kerran sanaparin Baby Friendly ja ohjelman kymmenennen askeleen, joka oli ja on yhä naisten keskinäinen vertaistuki.
- Puhuimme Ritvan kanssa siitä, että vaikka Suomessa imetysluvut olivat kansainvälisesti ottaen korkealla, järjestelmämme on työntekijäkeskeinen. Tarvitaan myös tunnetukea tasaveroisesti äidiltä äidille.
Vertaistuen idea vahvistui Kaija-Leena Kaijaluodon omista kokemuksista. Hän oli itse saanut tutustua naisten tukiverkoston toimintaan Englannissa asuessaan. Esikoisen odotuksesta alkaen hän nautti kansainvälisen Active Birth -liikkeen hedelmistä: kursseista, ryhmätoiminnasta ja mutkattomasti toimivasta tuesta kotiin asti.
- Talossamme asui lapsiperheitä seitsemästä eri kulttuurista. Naapurit ihmettelivät, miksei meillä vauva itke.
Puhelintukea ja yleisöiltoja
Imetystukea annettiin alusta asti puhelimitse, kotikäynteinä ja avoimissa keskusteluilloissa. Tukihenkilöiden yhteystiedot ja asuinalueet kirjattiin neuvoloissa jaettavalle doulalistalle. Listalla kuvattiin lyhyesti myös kunkin osaamisalueet.
- Ajateltiin, että kulman takana asuva doula voisi omien lastensa hoidon ohessa poiketa tukea antamassa tai tavata äitiä yhteisessä lähipuistossa. Itselleni oli yllätys, että näin arassa aihepiirissä tiheät iltakokoontumiset muodostuivat kuitenkin tärkeimmiksi, Kaijaluoto miettii.
- Olemme kaupungistuneet ja kunnioitamme toistemme yksityisyyttä: yhteistila on helpompi tapaamispaikka kuin koti.
Iltojen rakenteeksi muodostui teeman ja ajankohtaisten kuulumisten yhdistelmä. Joka illassa sai puhua sen hetken omasta tilanteestaan kotona.
Puhelinsoittoja on osalle doulista tullut paljonkin.
- Pelkkä soittomahdollisuus erilaisille henkilöille on sinällään arvokas, kuin avoin ovi, josta voi mennä, jos on tarvis.
Toiminnalla on tavoitettu eri tavoin vauvaperheitten ikäluokasta, noin 800:sta, merkittävä osa. Loput ovat varmasti kuulleet tuttavapiiriltään asioista, sillä kaikkien ei tarvitse olla suoraan kosketuksissa toimintaan ollakseen sen vaikutuspiirissä.
- Hienoja hetkiä on ollut, kun jotkut ovat uskaltaneet tulla ryhmään käsittelemään varhaista imetyksen päättymisen suruaan. Näin voi käydä, jos maine on kunnossa eli kyse ei ole imetysintoilijoiden ryhmästä, vaan aidosta tuesta, Kaijaluoto korostaa.
- Ennemmin haluamme auttaa esimerkiksi, kun keskosvauvan äiti on liian ankara itselleen ja sanoo epäonnistumiseksi sitä, että on lypsänyt kolme kuukautta jokaisen maitotipan, jonka vauva on tarvinnut. Hän on parhaansa tehnyt.
”Imetys voi sujua yhtä vahvasti ja luonnollisesti kuin hengitys. Se on erilainen ja ainutlaatuinen, koska siitä pitää kaksi osapuolta huolta. Tämä ominaisuus on samalla sen vahvuus ja heikkous.”
Kaija-Leena Kaijaluoto