Menu:

Linkit:

Jyväskylän imetystukiryhmä

Suomalainen imetysportaali

Imetystukilistan kotisivut

Teratologinen tietopalvelu

Imetystukiryhmän kuulumisia


21.7.2008: JYVÄSKYLÄN IMETYSTUKIRYHMÄ JOUTUI AHTAALLE


Jyväskylän imetystukiryhmän keskusteluillat muuttavat elokuun alusta Tourutuvalta Yrttisuon perhepuistoon. Syy muuttamiseen on rahapula.
Jyväskylän kaupunki ei myöntänyt Jyväskylän imetystukiryhmän toimintaan tänä vuonna minkäänlaista avustusta, minkä lisäksi MLL alkoi periä yhdistykseltä vuokraa Tourutuvan tilojen käytöstä.

Yrttisuon perhepuiston tilojen vuokra on alhaisempi, joten imetystukiryhmä pystyy sen maksamaan. Harmillista kuitenkin on, että toiminta joudutaan siirtämään tutusta ja perinteisestä paikasta uuteen tilaan ja pois keskikaupungin alueelta.
Jyväskylän imetystukiryhmän keskusteluillat on pidetty Tourutuvalla koko ryhmän viisitoistavuotisen historian ajan.

Imetys on ongelmineen ja iloineen arvokasta ja tutkimusten mukaan vertaistuki auttaa imetyksen onnistumisessa huomattavasti.
Jyväskylän imetystukiryhmän tavoitteena on rohkaista ja auttaa äitejä ja vauvoja hakemaan ja saamaan apua imetysongelmiin.
On tärkeää, että toiminta jatkuu, koska sille on selvästi tarvetta.

Ensimmäinen ilta Yrttisuolla (Kekkolantie 18) pidetään 5.8.2008 ja silloin otetaan mukaan myös isät imetykseen, koska aiheena on "Isät ja imetys".